Espoon Miekkailijat ry on menestyksellinen espoolainen miekkailuseura, joka on perustettu vuonna 1982. Seuran toiminta on keskittynyt pysyvän ja laajan lasten ja nuorten kalpavalmennuksen järjestämiseen, edustusmiekkailijoiden harjoitus- ja kilpailuolosuhteiden parantamiseen sekä aikuisten harrastemiekkailuun.

Seura on maamme johtavia kalpamiekkailuseuroja, jonka parhaimmat kalpamiekkailijat kuuluvat ikäluokissaan maamme kärkeen. Seurassa on lähes 200 jäsentä, joiden iät vaihtelivat 5 ja 66 vuoden väliltä. Miekkailijat ovat kotoisin Espoon lisäksi myös muualta pääkaupunkiseudulta, Kauniaisista, Helsingistä ja Vantaalta. Miekkailusalimme sijaitsee Espoossa Tapiolan keskustassa, Tuulimäen urheiluhallilla (Tuulimäen väestösuoja), Itätuulenkuja 9. Täällä voivat kaikki ikäryhmät monipuolisesti harjoitella, kilpailla ja kuntoilla päivittäin.
Seura tarjoaa kilpa-, harrastus- ja kuntomiekkailua kaikenikäisille ja -tasoisille.
Seura järjestää jatkuvasti eri-ikäisille lapsille, nuorille ja aikuisille miekkailukursseja. Nuorimpien miekkailijoiden, noin 5-10 -vuotiaiden lasten toiminnassa korostetaan "zorromaista" vapaamuotoisuutta, leikinomaisuutta ja totuttautumista urheilumaailmaan. Nuorille ja aikuisille seura tarjoaa mahdollisuuden kilpamiekkailun lisäksi vaativaan harrastus-ja kuntomiekkailuun.









